Lauantaina oli Vilan muotinäytös. Näytöksiä oli kolme ja ne olivat Porihallilla. Tanssit ja vaatteiden esittely sujuivat hyvin, vaikka lava olikin paljon pienempi, minkä kokoisessa tilassa olimme tottuneet harjoittelemaan. No, piti soveltaa, mutta sehän on mallin työtä :). Väliajat harjoiteltiin Nellan kanssa tanssia ja piruetteja ja rakastuin siihen saliin, missä vietettiin aikaa: peilejä oli kolmella seinällä ja oli hyvä parketti ja valo oli jotenkin mukavan hämyisä!
Viime muotinäytös oli kesällä ja tästä toisesta jäi vähintään yhtä hyvä fiilis! Toivon, että saan olla näissä mukana jatkossakin, koska nää on niin kivoja!
Muuten viime viikko oli raskas: koulusta on paljon läksyjä ja aineita, sillä puolentoistaviikon päästä alkaa taas koeviikko, Palmgren vie aikaa, sekä tanssit tietenkin. Yleensä tanssi silti auttaa rentoutumaan!
kuvat Nellan blogista: Petronella'L